Yliteippaamme autoja niin isoja kuin pieniäkin.
Yliteippauksissa käytetään siihen tarkoitettuja materiaaleja joiden metrihinta vaihtelee noin 70-300 euron välillä. Tästä johtuen teippauksen hinta on myös melko kallis, mutta useimmiten halvempi kuin esimerkiksi maalaus.Tai ainakin halvempi kuin kahteen kertaan maalaaminen jos haluaisit myöhemmin alkuperäisen värin näkyviin niin teippien poisoton jälkeen maalipintasi on yhtä hienossa kunnossa kuin uutena. Jopa keulan kiveniskemät eivät yleensä vahingoita yliteipatun auton maalipintaa. Yliteippausteipit vaativat hyvää huolenpitoa, mutta esimerkiksi mattapintaista teippiä ei kannata vahata normaalivahoilla vaan niille löytyvät omat pesuaineensa ja vahansa.
Henkilöauton yliteippaukseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Normaalisti varaamme viikon, mutta joissain tapauksissa on mahdollista päästä lyhyempäänkin toimitustaikaan. Henkilöautot ovat hyvin erilaisia teipattavia, mutta pääsääntöisesti hekilöauton yliteippaus maksaa noin 2000 €. Hintaan vaikuttaa paljon se mistä materiaalista teippaus tehdään. Yliteippausmateriaalien hinnat vaihtelevat paljon. Halvimpia materiaaleja ovat perussävyt. Sävyjä on vaikea kuvata, joten käynti toimistollamme varmistaa oikean sävyn löytymisen.
Tämä auto on ensin yliteipattu valkoiseksi ja sen jälkeen päälle on teipattu vielä raidat ja mainokset.
Tähän pakettiautoon olemme ensin tulostaneet valokuvan, sen jälkeen kuva on laminoitu ja asennettu paikoilleen. Laminointi parantaa kuvan värinkestoa sekä estää kuvapinnan naarmuuntumisen esim. pesun yhteydessä.
Tummennamme sekä autojen laseja, että teemme kiinteistöjen ikkunakalvotuksia.
Auton lasien tummennus
Käytämme lasien tummennukseen useimmiten joko Averyn tai Solargardin kalvoja. Näistä kalvoista molemmista löytyvät perussävyt tummuuksiltaan 5%, 15%, 20%, 35% ja 50%.
Näistä 5% kalvo on tummin ja keskitumma kalvo on 20%. Siis mitä pienempi luku sitä tummempi kalvo.
Autosta on luvallista tummentaa vain kuljettajan takana olevat lasit.
Lumarin kalvoista lisätietoa seuraavassa linkissä. Siellä voit kokeilla erilaisiin autoihin muutamaa eri sävyäkin.
Kun tulet kalvotukseen
Poista ylimääräiset tavarat autosta, jotta ne eivät ole kalvottajan tiellä tai niille ei aiheudu kosteusvaurioita. Auto pitäisi olla päälipuolelta pesty ja sisältä imuroitu. Kalvot kutistetaan auton ulkopinnasssa ja sitä varten auton päälipesu on tärkeää. Kesäaikaan kalvot kuivuvat huomattavasti nopeammin kuin talvella ja siksi auto voidaan luovuttaa samana päivänä kuin asennus suoritetaan. Talvisin olisi suositeltavaa jos auto voisi olla yön yli meillä, jotta voimme varmistua kalvojen oikeasta tarttumisesta. Mikäli se ei ole mahdollista niin auto voidaan luovuttaa samana päivänä, mutta silloin on hyvä saada auto seuraavaksi yöksi lämpimään.
Kalvojen asennuksen jälkeen
Kalvot asennetaan käyttäen apuna vettä. Tästä johtuen kalvot kiinnittyvät lopullisesti vasta noin kahden viikon kuluttua. Talviaikaan kiinnittyminen voi kestää kauemminkin, jopa kuukauden tai yli.Tänä aikana kalvon ja lasipinnan välissä on vettä eikä sitä varten saa avata ajoneuvon avattavia sivulaseja. Kun vesi on täysin haihtunut kalvon alta voi ikkunoita pestä ja käyttää normaalisti. Muutaman ensimmäisen päivän aikana lasit saattavat näyttää hiukan sameilta ja niissä näkyy selvästi kuplia, mutta siitä ei pidä huolestua vaan lasit kirkastuvat pian. Lasit eivät saa päästä jäätymään kahden ensimmäisen vuorokauden aikana.
Kiinteistökalvot
Asennamme myös kiinteistökalvoja. Näitä ovat
- Tummennuskalvot
- Peilikalvot
- Murtosuojakalvot
- Graffitisuojakalvot
Voit myös ostaa kalvot määrämittaan leikattuna ja asentaa itse.